Voisin ensin kertoa hieman itsestäni, mutta päätinkin aloittaa kirjoittamisen hieman eritavalla. (kerron kyllä myöhemmin itsestänikin tarkemmin)
6.8.2016 oli syntymäpäiväni, täytin 26 vuotta. Heräsin aamulla normaalisti suht ajoissa, mutta oloni oli todella epämukava. En tuntenut oloani terveeksi, saatika juhlimiskuntoiseksi. Ei ollut kyllä suunnitelmissakaan lähteä sen koommin minnekkään, mutta kyllähän sitä ajatteli että olisihan se jotain kiva tehdä synttäripäivänä!
Kävimme kuitenkin aamupalalla Itiksessä avovaimoni kanssa ja tulimme sen jälkeen kotiin takaisin lepäilemään. Ajattelin, että pienet päiväunet voisivat piristää oloa.
Avovaimoni ilmoitti minulle että noin kello 18:00-19:00 minun pitää olla kotona. Noh siitä aavistin jotain yllätyksen poikasta hän oli suunnitellut. En kuitenkaan arvannut yhtään että mitä.
Siinä iltasella hän sitten sanoi että hän lähtee nyt käymään jossain, että tulee pian takaisin. Hän tulikin, ystävieni kanssa! Yllätys onnistui niin hyvin, että itkuhan siinä pääsi. Kotkasta asti oli tullut kaksi parasta ystävääni juhlistamaan syntymäpäivääni. Ja Helsingistä myös ystäväiä oli hänen mukanaan. Olin todella onnellinen!
Paha olo jatkui edelleen, mutta päätin että nyt yritän unohtaa sen ja nautin ystävistäni. (paha oloni näkyi ja ystäväni ehkä aluksi luuli että se johtuin heistä, hehheh)
Olin kuitenkin ollut käytännössä melkein koko kesän kipeänä ja juhliminen ei ollut tuntunut pitkään aikaan siltä miltä se yleensä tuntui. Ihankuin olisi ollut darra jo pelkästä ajatuksesta. Alkoholi ei maistunut tuolloinkaan enkä sitä tietysti väkisin juonut, mutta päätin silti että minulla on hauskaa. Ja olikin!
Tämä päivä oli samalla ikimuistoisen ihana ja myös yksi kamalimmista syntymäpäivistäni, ja vain siksi kamala, koska oloni oli todella huono! Ja olisin halunnut vain nauttia siitä päivästä, avovaimostani ja ystävieni seurasta.
Oloni ei seuraavina päivinä kuitenkaan muuttunut parempaan vaan hononi entisestään, en tiennyt mitenpäin olisin ollut ja kuntoni oli romahtanut ihan naurettavan huonoksi. Mietin päässäni kaikki sairaudet mitä minulla voisi olla, mutta yksi sairaus ei tullut mieleenikään, syöpä!
Kaulassani oli ollut melkein koko kesän pieni patti ja luulin että se liittyi kilpirauhaseen jotenkin, kukaan ei kuitenkaan sen takia mitään kokeita alkanut tekemään. Yksi hoitaja puhelimen päässä sanoi että patti kaulalla ei ole tarve päästä lääkärille ja se jäikin sitten siihen, yksityinen lääkäri sen sijaan määräsi buranaa ja sanoi sen olevan flunssa ja keuhkoputkentulehduksen jälkioireita.
Juu, ei mennyt ohi buranalla. Lääkkeistä tuli jokapäiväisiä enkä pärjännyt ilman särkylääkettä kokopäivää.
16.8 päätin kuitenkin soittaa omaan terveyskeskukseen, koska kaulaani oli ilmestynyt lisää patteja ja jo toisella puolellakin oli patti, hengittäminen alkoi tuntua vaivalloiselta.
Sain ihmeekseni heti lääkärille ajan ja tämä lääkäri ottikin asian todella hoitaakseen, sain heti lähetteen keuhkokuviin ja kaulan alueen ultraan, mutta ultrassa en edes kerennyt käydä kun rötgenkuvissa näkyi selvästi suurentuneet imusolmukkeet, siis monia! 17.8 kävin tosiaan keuhkokuvissa ja sen jälkeen lääkäri soitti minulle että tulisinko heti hänen vastaannotolleen. Menin tietysti pikimmiten ja sen jälkeen lähdinkin tutkittavaksi Meilahden sairaalan päivystykseen. Sairaalassa meni koko päivä, otettiin kokeita, odotettiin tuloksia, kuvattiin viipalekuvaa… Odotin kokopäivän ”tuomiota”, jonka sitten sain noin kello 22:00 lääkäriltä.
Lymfooma, se oli lymfooma. Ei flunssaa eikä tulehdus, vaan syöpä! Menin shokkiin ja itkin, pyysin vain ravintoa koska olin ollut koko päivän syömättä ja juomatta. Ilmoitin asiasta ensimmäisenä äidilleni ja isälleni. Shokki se oli heillekin!
Onneksi pääsin kotiin vielä sinä iltana ja sain itkettyä asiaa avovaimolleni kotona. Se helpotti ja rauhoitti hieman oloani.
Tästä tuli jo niin pitkä teksti, että jatkan seuraavaksi lisää asiasta.
Kiitos kun jaksoit lukea!
